RoboCop: Prime Directives
RoboCop: Prime Directives on kanadalainen Gemini-palkittu minitelevisiosarja, joka perustuu elokuvaan RoboCop. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin Kanadassa 4. tammikuuta 2001. RoboCopista tuotettiin yhteensä 4 jaksoa, joista jokainen kesti noin 90 minuuttia. Sarja oli huomattavasti väkivaltaisempi kuin edellinen RoboCop-televisiosarja. JuoniTarina sijoittuu aikaan kymmenen vuotta ensimmäistä elokuvaa myöhemmin, kun RoboCop on vanhentunut, väsynyt ja itsetuhoinen poliisi. Delta City on nykyisin maaplaneetan turvallisin kaupunki, jonka myötä RoboCopia ei katsota enää tarpeelliseksi. Ensimmäinen puoliskoSarjan ensimmäinen puolisko keskittyy poliisikomentaja John T. Cableen, jonka murhasi juonitteleva OCP:n turvallisuusjohtaja Sara Cable, joka on myös hänen entinen vaimonsa. John T. Cable kuitenkin pelastetaan RoboCopin tavoin kyborgiksi. Hänet nimetään RoboCableksi ja lähetetään tuhoamaan RoboCop. Sillä välin konkurssin partaalla oleva OCP saa uudeksi pääjohtajakseen Damian Lowen, joka onnistuu murhaamaan koko yhtiön johtokunnan. Tuodakseen OCP:n takaisin konkursin partaalta hän suunnittelee käyttävänsä tekoälyä nimeltä SAINT automatisoidakseen koko kaupungin. Toinen puoliskoToinen puolisko esittelee tohtori David Kaydickin, joka suunnittelee esittelevänsä bioteknisen viruksen hävittääkseen kaiken elollisen maapallolta. Kaydick saa hallintaansa RoboCablen asentaessaan häneen sirun, joka tuottaa kipua, mikäli RoboCable ei tottele tohtorin käskyjä. RoboCop saa vihjeen teknologiaa varastavalta ryhmältä, jotka yrittävät päättäväisesti pysäyttää Kaydickin ja RoboCopin pojan James Murphyn. Näyttelijät
Aiheesta muualla
|